perjantai 18. toukokuuta 2012

Gemma ROP ja RYP-2 Kyröskoskella



Gemma on aloitellut viralliset näytelmät aika rytinällä ja nyt kahden näyttelyn jälkeen on alle 2-v sertit kasassa. Lahdessa Gee sai tosiaan sertin 27 göötin porukassa. Eilisessä Kyröskosken ryhmiksessä rapsahti roppi ja serti Juha Putkosen tuomaroidessa. Tuomari sanoi kätellessä että "Sinulla on todella kaunis narttukoira, te jäätte ryhmäkehään". No niin sitä sitten jäätiin. Odotellessa Gemma nukkui ja emäntä veti makoisan hernekeittolounaan vihmovassa sadesäässä.

Ryhmäkehässä meillä oli pojat molemmin puolin, ja Gemmalla tietty juoksun tärppipäivät :D. Gemma oli rauhallinen ja esiintyi mallikkaasti, mutta pojilla meinasi ajatus välillä karata. Meidät poimittiin 8 parhaan joukkoon ja ajattelin mielessäni, että kohta tulee lähtö. Vaan eipä tullut, pääsimme neljän porukkaan ja silloin jo henkisesti tuuletin. Olinkin aika ymmälläni kun meiltä ei kuulutettukaan neljänsinä, ei kolmansina. Jäljellä oli sammari ja me :)!! Sitten oli meidän vuoro päästä kakkospallille ja sammari ryhmävoittoon.

Olipa päivä, vuosikkaalla Gemmalla ja minulla! Lämpimät kiitokset siitä tuomari Juha Putkoselle.

Tässä vielä arvostelu:
"1v, erinomainen typpi, koko, mittasuhteet. Kaunis pään sivuprofiili. Hyvä kallo-osa. Oikea-asentoiset korvat. Keskiruskeat silmät. Riittävän täyteläinen kuono. Hyvä purenta. Hyvä kaula. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvä suora selkä. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvät suorat eturaajat. Luonnon töpöhäntä. Kevyt joustava sivuaskel."

Ei kommentteja: